Siirry pääsisältöön

NujiMarketing

Meistä

Meistä

Aloitimme, koska näimme liian monta yritystä, joka oli maksanut markkinoinnista ja saanut vastineeksi lupauksia ja puolivalmiita juttuja. Halusimme tehdä työn niin, että asiakas näkee mitä sillä rahalla tapahtui.

Aloitimme yhdessä vuonna 2023 kevytyrittäjinä. Ensimmäinen asiakas tuli melkein vahingossa, mutta se riitti osoittamaan että tälle on tarvetta. Alku oli hidas. Kun huomasimme että homma toimii, laitoimme kaiken peliin. Kahdessa vuodessa palvelut hioutuivat siihen mitä ne nyt ovat. Vuonna 2025 perustimme virallisen yhtiön, JNE Group Oy (Y-tunnus 3565024-9), jonka alla Nujimarketing toimii.

Nyt teemme sitä missä olemme parhaita. Ei pitkiä projekteja eikä brändipuhetta, vaan työtä joka näkyy asiakkaan arjessa. Emme myöskään lupaa mitä joskus voisimme tehdä, vaan kerromme mitä teemme nyt.

Tiimi

Kuva Nikosta

Niko

Olen Niko. Hoidan Suomen myynnin ja oman osuuteni asiakastyöstä. Vastaan siitä, että työ tehdään kunnolla ja että asiakas tietää koko ajan missä mennään.

Teen eniten SEO-työtä, sisältöä ja verkkosivujen teknistä puolta. Pidän asiat mieluummin yksinkertaisina.

Kuva Judesta

Jude

Olen Jude. Hoidan kansainvälisen myynnin ja ison osan asiakastyöstä myös Suomessa. Katson että asiakkaan kanssa löytyy nopeasti oikea suunta ja hommat lähtevät liikkeelle.

Teen eniten sisällöntuotantoa ja automaatioita, ja rakennan ulkomaan asiakkuuksia. Olen mukana kaikessa mitä tehdään.

Miten me tehdään asiat

Kun otat yhteyttä, puhut suoraan Nikon tai Juden kanssa, ja sama ihminen hoitaa työsi loppuun asti.

Jos jokin ei kannata sinulle, sanomme sen suoraan. Korjaamme virheet heti, kun ne huomataan.

Meidän ajatus

Kun näet työn jäljen omassa kassassasi, toivomme, että suosittelet meitä eteenpäin.

fiFinnish