Näet jokaisesta projektista, mitä teimme ja mitä se asiakkaalle toi.
J.S. Fixauksen vanha verkkosivusto ei enää palvellut yritystä kunnolla. Tiedot olivat osin vanhentuneita, sivusto oli epäselvä käyttää ja kokonaisuus oli jakautunut kahdelle eri domainille. Lisäksi yhteydenotto ja ajanvaraus eivät nousseet esiin tavalla, joka tukisi uusien asiakkaiden yhteydenottoja.
Niko teki J.S. Fixaukselle WordPressillä kokonaan uudet sivut, joilta asiakas löytää palvelut, sijainnin ja ajanvarauksen heti. Samalla hän siirsi sivuston nopeampaan ja hinnaltaan järkevämpään webhotelliin.
Nyt ajanvaraus ja puhelinnumero ovat näkyvissä joka sivulla, ja sivusto on yhdellä verkkotunnuksella.
“Niko Kuosmanen / Nujimarketing toteutti uudet kotisivumme. Palvelusta ja toteutuksesta täysi kymppi! Matkalla oli monta asiaa mm. webhotellin vaihto, josta en itse ymmärtänyt mitään. Niko selvitti ja perusteli juurta jaksaen kaikki, mitä minun piti ja kannatti tehdä ja minkä takia. Lopuksi sain vielä erittäin selkeät ohjeet videon kera sivujen päivittämiseen ja muokkaamiseen. Ja sovittu hinta piti, vaikka Nikolla oli kaikkea ylimääräistäkin työtä sivuja tehdessä. Suosittelen lämpimästi!”
-Jukka S. – J.S Fixaus
Vieraile sivustolla: jsfixaus.fi
Tarrakeisarin vanha sivusto oli teknisesti rikki, ja kävijät näkivät sivun sijaan vain ilmoituksen kriittisestä virheestä. Tämä esti käytännössä koko sivuston käytön ja antoi yrityksestä väärän ensivaikutelman heti ensimmäisellä käynnillä.
Tarrakeisari sai Nikolta uuden WordPress-sivuston, jolla asiakas näkee palvelut ja tuotteet ja voi ottaa yhteyttä suoraan. Otsikot ja sivujen rakenne tehtiin niin, että Google löytää sivut ja asiakas oikean tuotteen nopeammin.
Sivusto toimii taas, ja tuotteet ja yhteydenotto löytyvät heti etusivulta.
Vieraile sivustolla: Tarrakeisari.fi
Riepu Pakoma tarjoaa työnohjausta, coachingia ja sovittelua organisaatioille. Vanhalta sivustolta puuttui yhteydenottolomake kokonaan.
Niko teki Riepu Pakomalle uuden sivuston, jonka jokaisella sivulla on yhteydenottolomake. Riepu Pakoma päivittää tekstit ja sivut nyt itse, ilman meitä.
“Yhteistyö sujui hyvin ja prosessi eteni suunnitellusti. Niko oli aktiivinen ja asiantunteva yhteistyökumppani, joka kuunteli toiveeni ja ymmärsi tavoitteeni. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja suosittelen mielelläni Nikoa vastaaviin projekteihin.”
– Riepu Pakoma, yrittäjä
riepupakoma.fi
Pavunvarsi on puutarha-alan verkkokauppa. Asiakaspalveluun tuli päivittäin samoja kysymyksiä tuotteista, annostelusta, toimituksista ja palautuksista.
Rakensimme chatbotin, joka vastaa niihin ja ohjaa asiakkaan eteenpäin. Botti käsittelee noin 90 keskustelua kuukaudessa. Luku on mitattu 7.9.2026. Vastauksia päivitetään sitä mukaa kun uusia kysymyksiä tulee.
“Käyttöönotto oli helppoa, palvelu on edullinen ja toimii yllättävän hyvin. Botti vastaa monipuolisesti ja selkeästi. Vähentää yhteydenottoja ja toimii hyvänä tukena asiakaspalvelussa.”
– Mika A., Finbeans Oy
pavunvarsi.fi
Nettimuste.fi on suomalainen verkkokauppa, joka myy tulostinten musteita ja tarvikkeita. Yrityksellä oli vakiintunut asiakaskunta, mutta suuri osa myynnistä tuli aiemmin maksetun mainonnan kautta. Tavoitteena oli parantaa orgaanista näkyvyyttä ja kasvattaa myyntiä hakukoneiden kautta.
Projektissa toteutettiin kattava avainsanatutkimus, tekninen hakukoneoptimointi ja rakenteellinen sisältöuudistus. Sivuston tuotekategoriat, metatiedot ja sisällöt optimoitiin, minkä lisäksi aloitettiin jatkuva sisällön ja hakusijoitusten seuranta.
Hakusijoitukset paranivat yli 80 avainsanalla. Iso osa tärkeimmistä avainsanoista nousi Googlen ensimmäiselle sivulle.
“Asioita mitä olette tehneet ja kertoneet, ne ovat olleet todella hyviä juttuja. Tilauksia tulee suunnilleen sama määrä kuin ennen Adsien kautta, mutta mainostamiskulut ovat pienentyneet huomattavasti ja nyt jää jotain itsellekin. Jatka samaan malliin!”
-Nettimuste
Jyväskylän mustepalvelu Oy

Lisää palautteita alla.
“Niko / Nujimarketing toteutti yritykselleni uudet verkkosivut, pasilanhieronta.fi.
Olin aikoinaan tehnyt yritykselleni itse WordPress-sivut, mutta ne olivat olleet jo vuosia poissa käytöstä. Kun tuli aika tehdä uudet sivut, etsin luotettavaa, osaavaa ja asiantuntevaa tekijää kohtuulliseen hintaan. Ajattelin jo, ettei tällaista yhdistelmää taida kovin helposti löytyä – mutta onneksi olin väärässä.
Nikon ja Nujimarketingin kanssa yhteistyö on ollut todella sujuvaa. Palvelu on ollut joustavaa, osaavaa, luotettavaa ja nopeaa. Erityisesti olen arvostanut sitä, että apua on saanut aina tarvittaessa ja muutoksiin sekä kysymyksiin on reagoitu nopeasti. Koko projektin ajan on ollut tunne, että sivuja tehdään aidosti yhdessä eikä asiakkaana jää missään vaiheessa yksin asioiden kanssa.
Sivut ovat omalta osaltani vielä viimeistelyvaiheessa, mutta olen jo nyt enemmän kuin tyytyväinen sekä lopputulokseen että yhteistyöhön. Voin lämpimästi suositella Nikoa ja Nujimarketingia muillekin.”
Jarno Olin
Hieronta&Kunto J.Olin
Verkkosivut
”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että annoimme verkkosivustomme Nujimarketingin tehtäväksi. Sivuston suunnitteluvaiheessa he varmistivat hyväksyntämme jokaiseen yksityiskohtaan ja lopputulos oli vielä parempi kuin olimme kuvitelleet. Parasta oli se, että maksoimme sovitun hinnan ilman yllätyksiä. He ovat luotettavia, nopeita ja tekevät työnsä todella hyvin. Kiitos!”
Remzi Yanik
ECO AutoCare
Verkkosivut
”Ammattitaitoisuus, ripeä työtehtävän toteutus sekä selkeä kommunikointi ovat Nikon ja Juden vahvuuksia. Voin suositella heitä sekä konsultointiin että toteutukseen olipa kyseessä sitten markkinointiin liittyvä projekti tai sitten oman työtaakan keventäminen, NujiMarketing auttaa ja ymmärtää tarpeen jo puolesta lauseesta! Vahva suositus”
Elena I.
Tradestic Finland
SEO + yleinen työtaakan keventäminen
”Tykkäsin siitä, että vastaukset tulevat nopeasti ja hommat hoitui ripeästi sekä ystävällisesti. Ei yllätyskuluja”
Eveliina V.
Kotipari Oy
Digimarkkinointi & Sisällöntuotanto
”Nujimarketing/Niko on ollut uudistamassa kotisivuni. Palvelu on koko ajan ollut ystävällistä ja nopeaa. Esitettämäni toiveet ja pyynnöt on huomioitu hyvin. Saadut ohjeet ovat olleet erittäin selkeitä ja perusteellisia. Kaikesta näkyi, että asioihin paneuduttiin, ja haluttiin hyvä asiakaskokemus.”
Aulis Katajala
Varietas oy / Psykiatrian Erikoislääkäri
Verkkosivut
” Tarvitsimme toimivan sähköpostiohjelman, jolla voimme lähettää uutiskirjeen, tarjoukset ym. nimenomaan ryhmälähetyksinä
kohdennetuille asiakasryhmille. Niko etsi yrityksellemme sopivan ohjelman, opasti henkilökohtaisesti sen käyttöön (Teamsissa)
ja toimitti vielä kirjalliset ohjeet ohjelman käynnistämiseen. Nopeasti saimme ohjelman toimimaan, olemme tyytyväisiä.
Ja vielä – ihan edullisesti tämä kaikki. Kiitos siitä Nikolle.”
Eila Salmi
Toimistotarviketukkuliike ATK Pikatukku Oy
Konsultointi
”Kiitos Niko! Ilman sinua emme olisi saaneet uusia nettisivuja aikaiseksi. Nikon palvelu on sujuvaa ja huoletonta – Kiitos”
Muotitukan rouvat
Muotitukka
Verkkosivut
”Niko Kuosmanen ja Jude Nuij Marketingista rakensi E.U.Building Oy nettisivut melko lyhyellä aikataululla. Asiallinen kaveri ja Nikolla oli tarjolla hyviä ideoita. Olemme varsin tyytyväisiä uusiin sivuihin. Kiitokset, Niko!”
Egon U.
E.U. Building Oy
Verkkosivut
”Sivuston vaihtotyö WordPress-alusta Shopifyhin sujui NujiMarketingin toimesta vaivattomasti ja tehokkaasti – Olemme tyytyväisiä lopputulokseen”
Markus K.
Natural Foods Finland
Verkkosivut